Usko hyväntahtoisuuteen

Ennen jokaista julkista lausumaa (eli somejulkaisua) on tärkeää pysähtyä ja miettiä, mitä oikein on sanomassa, kehen se kohdistuu ja onko olemassa edes aavistuksenomainen mahdollisuus siihen, että joku pahoittaa mielensä.

Tai ainakin tällainen ajatus mielessäni on joka ikinen kerta, kun jotain julkaisen.

Siinä, missä ne meistä rohkeimmat julkaisevat kaiken suoraan, pelkäämättä, urheina kuin soturit, ja kertovat sitten jälkikäteen, miten joku oli taas tästäkin loukkaantunut ja laittanut vihapostia, pyrin minä viimeiseen saakka välttämään sen, että joku pahoittaisi mielensä. En niinkään myötätunnosta vastaanottajaa kohtaan, vaan suojellakseni itseäni siltä mielipahalta jota tiedän tuntevani, jos koen jonkun ymmärtäneen sanani väärin tai loukkaantuneen jostain, jota en ole loukkaukseksi tarkoittanut.


Loukkaamisen pelko tappaa uteliaan mielen

Kun joku somessa kertoo asioita liittyen vaikkapa seksuaaliseen suuntautumiseensa, mielenterveyteensä, fyysisiin vammoihinsa, läheisen menettämiseen tai oikeastaan mihin tahansa liittyen, haluaisin usein kysyä lisää. En mistään sairaasta perversiosta kummuten, vaan aidosta, luontaisesta uteliaisuudesta ja halusta ymmärtää paremmin.

Pari vuotta sitten työpaikallamme tehtiin tasa-arvosuunnitelmaa, jossa haluttiin lisätä ja tukea työyhteisön monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta. Tätä varten tehtiin kysely ns. vähemmistöjen edustajille, koska haluttiin ymmärtää, missä yrityksen kipukohdat ovat, jotta asioita voitaisiin edistää oikeissa paikoissa. Muistan ikuisesti, miten kyselystä nousi haloo. Ei ole vähemmistöjen tehtävä ”kouluttaa” meille muille, miten asioiden tulisi olla, vaan meidän tulisi tutkia, lukea, selvittää ja oppia itse.

Tavallaan ihan ymmärrettävää, mutta samaan aikaan hämmästyin ja pelästyin vastarinnan hyökkäävää sävyä. Minulle henkilökohtaisesti tuli tunne, että hyväntahtoisuutemme jätettiin huomiotta.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten se kaikista viattomin ja hyväntahtoisinkin ele, kysymys tai lausunto voidaan tulkita täysin eri kulmasta, kuin miten se oli tarkoitettu nähtäväksi.

Ottaen huomioon, minkälaisessa tasa-arvon murroksessa elämme ja miten avoimeksi maailma on verrattain lyhyessä ajassa muuttunut, minua jaksaa kummastuttaa, miten me silti joudumme varomaan toisiamme. Mistä kumpuaa tarve nähdä loukkauksia siellä, missä niitä ei ole?

En minäkään viaton ole

Tässä taannoin pahoitin mieleni tilanteessa, jossa Instagramissa kiersi kuvahaaste ”Normalisoidaan imetys”. Äidit jakoivat imetyskuviaan ja halusivat jakaa sanomaansa siitä, että vauvan imettäminen missä ja milloin vaan on ok. Niin kuin onkin!

Koska olen itse joutunut kokemaan imetyspettymyksen, koin tuollaisen haasteen epämiellyttävänä. Yhtäkkiä joka tuutista lävähti kasvoilleni kuvia siitä yhdestä asiasta, johon jokaisen naisen pitäisi pystyä, mutta johon minä en pystynyt. Olisin toivonut haasteen olevan enemmän luokkaa ”Normalisoidaan kaikenlaiset tavat syöttää vauvaa”. Kerroin näkemykseni myös julkisesti ja sain enemmän kannustavia viestejä kuin koskaan, sillä niin moni muukin nainen koki asian samalla tavalla kuin minä.

Muutama kuitenkin uskaltautui kyseenalaistamaan, miksi pahastuin tällaisesta, sillä eihän haasteen tarkoituksena ollut väheksyä pulloruokintaa.

On hirveän vaikeaa selittää toiselle ihmiselle, mistä oma tunne kumpuaa, jos toinen ei ole koskaan kokenut samaa.

En tiedä, teenkö väärin, kun aion nyt verrata tätä tilannetta lapsettomuuteen, mutta teen sen silti. Kuvitellaan, että hartain toiveesi on saada lapsi, mutta et vielä ole siinä onnistunut. Olet yrittänyt vaikkapa useamman vuoden. Sosiaalisessa mediassa ystäväsi, tuttusi ja sukulaisesi ilmoittavat vuorotellen iloisia vauvauutisia. Niin onnellinen kuin oletkin muiden puolesta, tunnetko ehkä salaa myös katkeruutta tai surua siitä, että toiset onnistuvat siinä, mitä sinä niin kovasti tahtoisit?

Mitä tarkoitan sanoa on se, että minäkin olen loukkaantunut sellaisessa tilanteessa, jossa se oli tarpeetonta. Toisaalta taas en loukkaantunut niille naisille, jotka imetyskuvia julkaisivat. Heillä on täysi oikeus ottaa ja jakaa sellaisia kuvia ja iloita siitä, että ovat saaneet imettää omia lapsiaan, miettimättä, onko nyt jossain joku joka ei ole moista iloa saanut kokea ja voisi tästä pahastua. Minulle kyse oli ennemminkin siitä, että olen kokenut olevani toisen luokan kansalainen tuttipullohäsläykseni kanssa ja imetyksen korostaminen ainoana oikeana tapana ruokkia omaa lastaan tuntuu yksinkertaisesti pahalta. Ihan aina.

Vastuu on kuulijalla

Koenkin, että vastuu usein – ellei aina – on kuulijalla. Tai lukijalla. Edellä mainitussa tilanteessa minä – lukija – ymmärsin, ettei kukaan ole tehnyt eikä sanonut mitään loukatakseen ketään, varsinkaan minua. En syyttänyt ketään, en haukkunut ketään, en estänyt ketään. Tunnustelin omaa pahaa mieltäni ja kerroin oman näkökulmani asiaan julkisesti, osoittamatta yhtäkään yksilöä sormella.

Toivoisinkin, että useampi ihminen miettisi pahastumisensa hetkellä seuraavia asioita:

1. Miksi pahoitin mieleni? Miksi tunnen näin? Mistä tunne kumpuaa?
2. Onko jutun sanonut / kirjoittanut / julkaissut henkilö tarkoittanut loukata? (Huom! Väitän, että useimmiten sen kyllä huomaa, jos joku on pahansuopa ja tarkoituksella haluaa loukata.)
3. Miten minun kannattaa reagoida – vai tarvitseeko minun reagoida ollenkaan?

Sen sijaan, että joudumme jatkuvasti sensuroimaan itseämme sen pelossa, että joku hyökkää päälle linjoja pitkin ja haukkuu suutuspäissään paitsi yksittäiset ajatuksemme, myös elämämme, ulkonäkömme ja kaiken sen mitä olemme, voisimme rohkeasti olla omia itsejämme ja antaa toisillemme armoa.

Jos uskoisimme siihen, että lähtökohtaisesti jokainen ihminen tarkoittaa hyvää – koska edelleen olen sitä mieltä, että pahansuopuuden kyllä haistaa kauas – pystyisimme myös hillitsemään omia tunnereaktioitamme ja siten ehtisimme myös pysähtyä, ennen kuin reagoimme.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: