Halusin vain yhden lapsen – kuinka ihmeessä niitä onkin kaksi?

Niin kauan kuin muistan, olen halunnut vain yhden lapsen. Vain yksi. Yhden kanssa on helppoa. Kaikki vaiheet käydään läpi vain kerran, se kasvaa isoksi nopeasti, voidaan puuhastella kaikenlaista helposti, eikä se ole taloudellisestikaan niin hankalaa kuin useamman lapsen kanssa. Yksi on sopiva määrä, ajattelin.

Sitten heräsin ja huomasin olevani kahden lapsen äiti.

Ihmisen toiveet ja unelmat ovat alttiita muutokselle

Kun esikoiseni syntyi rankan synnytyksen päätteeksi, tein vakaan päätöksen:

EI. ENÄÄ. IKINÄ.

Koska en ollut koskaan aiemminkaan halunnut useampaa lasta, oli päätös hirveän helppo tehdä. Minun ei tarvitsisi altistaa itseäni niin karmealle kokemukselle enää koskaan. Kerroin päätöksestäni kaikille – perheenjäsenille, sukulaisille ja ystäville. Saamani vastaukset olivat luokkaa ”Odotapas vaan, kyllä se mieli muuttuu”. Tuollaiset kommentit suututtivat minua järjettömän paljon. Kuka sinä olet tuollaista sanomaan – sinä et kokenut sitä, mitä minä koin!

Ennen esikoisen syntymää en ollut koskaan kokenut oikeaa vauvakuumetta. Halusin lapsen, kyllä, sen olin tiennyt jo vuosikausia. Halusin sitä kiihkeästi, enemmän kuin mitään muuta. Jokainen ohitseni kiitävä vuosi kiristi kuristavalta tuntuvaa lenkkiä kaulani ympärillä, koska pelkäsin kuollakseni, etten koskaan saavuttaisi tuota suurta unelmaa. Entä jos en koskaan saisi lasta, jota olin niin kovasti toivonut?

Mutta vauvakuumetta se ei ollut. Ei sellaista fyysistä tarvetta saada vauva syliin.

Mistäkö tiedän sen?

Koska kun esikoiseni oli noin 1,5-vuotias, sairastuin vakavaan vauvakuumeeseen ja sittemmin olen todellakin tiennyt, mitä vauvakuume tarkoittaa. Minä tunsin vauvan sylissäni. Pystyin näkemään vauvan rinnallani, tuntemaan sen pehmeät hiukset poskeani vasten ja pikkuiset kämmenet sormeni ympärillä, haistamaan vastasyntyneen tuoksun. Hyvin fyysisellä tavalla koko kehoni kaipasi vauvaa. Se oli todella häkellyttävää ja jotain, mitä en ole koskaan aiemmin kokenut.

Vauvakuumeen ansiosta mieleni alkoi hiljalleen muuttua.

Entä jos?

Heitin ajatuksen ilmoille ohimennen toteamalla, ettei minua haittaisi vaikka tulisinkin raskaaksi. Keskustelu ei ottanut tuulta siipiensä alle, joten jätin ajatuksen häilymään ilmaan.

Kesällä, kun esikoinen täytti kaksi vuotta, olimme yön yli treffeillä hotellissa. Kävimme elokuvissa, juopottelimme terasseilla ja ajelimme katujunalla ympyrää. Yhdellä kierroksella katujunan samassa vaunussa oli isä kahden pienen pojan kanssa. Katselimme heitä molemmat vaitonaisina, kunnes Mikko yhtäkkiä totesi, että ajatus toisesta lapsesta on oikeastaan aika kiva.

Siinä me sitten käytiin hyvin järkevä ja looginen keskustelu, pienesti juovuspäissään katujunan kyydissä. Pohdimme plussia ja miinuksia, taloudellista tilannetta, töitä, lasten mahdollista ikäeroa ja niin edelleen.

Päätimme jättää ehkäisyn pois. Kuukausi myöhemmin olin raskaana.

Kaksi riittää

Nyt olen yhtälailla varma kuin aiemmin yhden lapsen saamisesta, etten halua enempää kuin kaksi lasta. Olen ajatellut, että jomman kumman meistä sterilisointi voisi olla järkevää ja helpoin ratkaisu, koska en suostu käyttämään hormonaalista ehkäisyä ever again (palataan siihen joskus myöhemmin).

Se on kuitenkin lopullinen ratkaisu.

Mieleni on hieman kaksijakoinen asian suhteen. Järkevä puoli minussa on ehdottomasti sitä mieltä, että kaksi riittää. En halua enää olla raskaana, synnyttää tai käydä läpi vauva-arkea ja sen sellaista. Kaksi on meille tosi sopiva määrä.

Samaan aikaan pelkään kuollakseni, että koen uudelleen samanlaisen vauvakuumeen kuin viimeksi, sillä se tunne on jotain aivan käsittämätöntä ja ylitsevuotavaa. Pelkään, että se saa minut tekemään virheen, vaikka eihän kukaan lapsiaan koskaan kadu (ainakaan pitemmällä tähtäimellä).

Olen kuitenkin taipuvainen sterilisaatioon ihan senkin takia, että vauvakuumeen iskiessä tietäisin, että se on vain ohimenevä tunne eikä sen eteen tarvitse – eikä voikaan – tehdä mitään.

Meidän molemmat pojat on aivan ihania ja rakkaita, enkä vaihtaisi päivääkään. No okei, ehkä jokusen päivän voisinkin vaihtaa, mutta en osaisi enää kuvitella elämääni ilman näitä kahta. Hassua, miten aiemmin en pystynyt kuvittelemaan itselleni kahta lasta ja nyt en pysty kuvittelemaan mitään muutakaan.

Olin siinä mielessä oikeassa, että kyllähän arki tuntuu raskaammalta nyt, kun lapsia on kaksi, mutta jokainen päivä on edeltäjäänsä helpompi ja tästä selvitään vielä voittajina.

Mutta ei tähän kyllä enää kolmatta tarvita.


Onko sinulla kokemusta vauvakuumeesta? Miten kuvailisit sitä?

Entä sterilisaatiosta (miehen tai naisen)? Kerro kokemuksiasi täällä, Instagramissa tai meilitse.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: