Tänään olen huono äiti

Vauva itkee. Koko ajan.

Se huutaa, selkä kaarella, eikä rauhoitu. Hytkytän sitä, pidän sylissä, hyssyttelen. Tarjoan maitoa, tarjoan tuttia. Vaihdan vaipan, juttelen, nauran, laulan, hyppyytän. Hetkeksi se lakkaa, sitten se alkaa taas.

Olen hirveän huono äiti. En saa edes omaa vauvaani rauhoittumaan.

Sillä hetkellä, kun vauva hiljenee ja ummistaa silmänsä, 3-vuotias isoveli kiljaisee ja vauva hätkähtää hereille.

Karjun isoveljelle.

Juuri sain vauvan nukahtamaan ja nyt SINÄ herätit sen! Nyt äiti ei pääse sun kanssa leikkimään koska äiti joutuu nukuttamaan vauvaa!

Tunnen välittömästi katumusta tunteenpurkauksestani. Olen ollut kohtuuton pientä lasta kohtaan. Olen aivan paska äiti.

Itkettää.

Kaikki muut osaavat kärsivällisesti puhua lapsilleen ja ohjata oikeaan suuntaan, ja ne tottelee. Ei minun lapseni tottele. Aina ensin sanon nätisti, monta kertaa. Sitten huudan, kiroilen tai rehaan jäähylle. Eikä sekään auta.

Kuka kiroilee lapselleen?

Ei kukaan.

Vauva nukkuu vihdoin.

Etsin laatikosta jotain. Lapsi tulee ja paiskaisee laatikon kiinni. Sormeni jäävät väliin. Kiroilen taas kovaan ääneen ja raahaan lapsen kovakouraisesti jäähylle.

Vauva herää.

Meillä on vieraita. Hävettää. Miten kukaan voi olla näin huono äiti?

Vieraat lähtevät.

Saan vauvan nukahtamaan lapsen katsoessa televisiota. Se on ainoa tapa saada se olemaan hiljaa, edes hetken. Minua ei kiinnosta, onko päivän ruutuaika täynnä.

Muita äitejä varmaan kiinnostaisi. Muut äidit saisivat vauvan nukahtamaan puuhatessaan samalla jotain mielekästä isomman kanssa.

Lasken vauvan sänkyynsä.

Leikitään junaradalla. Lapsi yrittää koota sitä, mutta siitä ei tule mitään. Yritän opettaa, mutta se ei tajua. Minua väsyttää. Alan tiuskia.

On ruoan aika. Lapsi kiljuu ruokapöydässä. Pyydän olemaan hiljaa. Vauva nukkuu. Se ei tottele, huutaa vaan kovempaa ja nauraa päälle. Uhkailen, lahjon ja kiristän.

Vauva herää.

Pyyhin kyyneleitä. Sekä vauvan, että omiani.

Hermostun taas. Vauva aistii sen, eikä rauhoitu. Isompi lapsi kaataa maitomukin pöydälle ja juoksee sitten pois pöydästä niin, että ruoanpalaset lentelevät ruokalapusta pitkin lattioita. Olen aamulla siivonnut ja imuroinut. Hermostun lisää.

Miten kenelläkään voi olla näin lyhyt pinna?

Eikö minua ole luotu äidiksi?

Lapseni ansaitsisivat paremman äidin.

Sellaisen, joka ei huuda. Sellaisen, joka jaksaa.

Vauva nukkuu taas. Isompi lapsi tulee syliin ja halaa.

Se rakastaa kyllä.

Vaikka olenkin tänään ihan huono äiti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: