Etusivu

Naiset – Tukekaa lastenne isiä!

Kirjoitin aiemmin ränttipostauksen otsikolla ”Miehet – Tukekaa lastenne äitejä!” Sain tuolloin paljon ”Amen, sistah!” -tyyppistä palautetta, mutta emmehän me äiditkään syyttömiä ole perheissä havaittaviin ristiriitatilanteisiin, joten omistetaanpa yksi postaus samalle aiheelle, mutta käänteisesti. Alkuperäisessä postauksessa kuvasin muutamia tilanteita, joissa homma on mennyt isien puolelta vihkoon. Kuulen näitä samoja tarinoita äitiystäviltäni joka viikko, mutta päästän niitäJatka lukemista ”Naiset – Tukekaa lastenne isiä!”

Meillä on aikaa

Kuinka monta kertaa päivässä vanhempi joutuu keskeyttämään sen, mitä ikinä olikaan tekemässä, koska lapsi tarvitsee huomiota? Pitää mennä pyyhkimään, nostamaan, antamaan, korjaamaan, laittamaan tai puhaltamaan. Sanoisin, että aika monta. Olemme taitavia keskeyttämään puuhamme silmänräpäyksessä silloin, kun on ”pakko”, mutta kuinka taitavia olemme keskeyttämään sen silloin, kun ei oikeastaan tarvitsisi, mutta jolloin se olisi tärkeämpää kuinJatka lukemista ”Meillä on aikaa”

Häpeä antoi väistyessään tilaa muille tunteille

Kävin eilen fysioterapiassa ja juttelimme siitä, miltä kehossani juuri nyt tuntuu. Kerroin, että olo on ollut kevyempi, koska olen opetellut elämään ilman jatkuvaa häpeän tunnetta. Hän pyysi kertomaan siitä lisää – miten häpeä on minussa näkynyt? Monenlaisissa tilanteissa, erityisesti tavatessani uusia ihmisiä, olen kääntynyt sisäänpäin ja sulkenut muut ulkopuolelle suojatakseni itseäni siltä varmalta kohtalolta, etteiJatka lukemista ”Häpeä antoi väistyessään tilaa muille tunteille”

Usko hyväntahtoisuuteen

Ennen jokaista julkista lausumaa (eli somejulkaisua) on tärkeää pysähtyä ja miettiä, mitä oikein on sanomassa, kehen se kohdistuu ja onko olemassa edes aavistuksenomainen mahdollisuus siihen, että joku pahoittaa mielensä. Tai ainakin tällainen ajatus mielessäni on joka ikinen kerta, kun jotain julkaisen. Siinä, missä ne meistä rohkeimmat julkaisevat kaiken suoraan, pelkäämättä, urheina kuin soturit, ja kertovatJatka lukemista ”Usko hyväntahtoisuuteen”

Lataa…

Something went wrong. Please refresh the page and/or try again.

Iina Korpivaara

Olen HR-tehtävissä ohjelmistoalalla työskentelevä kolmekymppinen naisihminen, joka jakaa kotinsa kahden pienen karhunpojan ja niiden isin kanssa. Blogissani kerron tarinoita elämästämme, omista haasteistani elämäntapamuutoksen saralla, perhe-elämän kipukohdista sekä silloin tällöin työhyvinvoinnin teemoista.

Tervetuloa lukemaan!

Päivittäistä arkeamme pääset helpoiten seuraamaan Instagramissa.

Kategoriat

Tilaa uudet postaukset sähköpostiisi